Mistä ajanhallinnassa pitää lähteä liikkeell?

Mistä ajanhallinnassa pitää lähteä liikkeelle?

Tyypillisin kysymys on, mistä lähteä liikkeelle? Mikä on se ensimmäinen askel, joka kannattaa ottaa?

Ensimmäinen askel on tehdä päätös. Päätös siitä, ettei suostu enää olemaan stressaantunut ja kiireinen. Ilman tuota päätöstä muutosta ei synny.

Päätöksen tekeminen on aina vaikeaa. Ihmiset lykkäävät päätöksentekoa, koska miettivät, mikä kaikki voi mennä pieleen päätöksen seurauksena.

Mutta entä jos ajattelisitkin, mitä kaikkea voit saada ja mikä voisi mennä hyvin, mitä voisit saada lisää?

Päätöksenteon tuska

Minä, jos kuka tiedän, että päätöksen tekeminen on vaikeaa. Se tuntuu niin lopulliselta. Se tuntuu siltä, etten voi koskaan pyörtää päätöstäni.

Entäs jos teen kuukauden töitä päätöksen perusteella ja huomaan, että olenkin tehnyt vääriä asioita? Olen hukannut kuukauden kallisarvoista aikaani!

Siksi on helpompi jättää päätös tekemättä ja lillua vain.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että päätösten tekemättömyys tuo sinulle enemmän harmia kuin niiden tekeminen.

Mitä pitää päättää?

Kuten alussakin sanoin, sinun pitää päättää, että haluat enemmän. Haluat vapaa-aikaa. Olet ansainnut sen. Haluat rauhaa, leppoisuutta ja rentoutta. Päätä, että ansaitset yhden vapaapäivän viikossa, jolloin et mieti töitä etkä asiakkaita.

Päätä, että työaika loppuu klo 18, joka arkipäivä.

Älä murehdi sitä, ehditkö ja saatko tehtyä kaikki tehtävät siihen mennessä. Sen aika tulee myöhemmin ja tulen kertomaan sinulle helppoja tehtäviä, joiden avulla se mahdollistetaan.

Tärkeintä on nyt, tässä hetkessä, päättää, että työt loppuu klo 18. Tai jos haluat, voit päättää, että työt loppuu klo 17. Tai klo 16. Kunhan se on vähintään yhden tunnin aikaisemmin kuin nyt.

Pienistä puroista syntyy suuria virtoja

Kun aikoinani olin todella kuormittunut, yritin saavuttaa liian suuria asioita. Halusin tunnin hiljaisuutta ja rauhallisuutta. Olin todella turhautunut, kun en saavuttanut sitä millään.

Sitten tajusin, että hyppäys siitä hetkestä ja elämäntilanteesta tunnin rauhalliseen omaan aikaan on vain liian suuri. Siispä tulin tavoitteessani alaspäin.

Päätin, että jos saan olla 5 minuuttia rauhassa ja hiljaisuudessa, olen tyytyväinen. Viikon kuluttua nostin tuon ajan 10 minuuttiin. Siitä 15 minuuttiin ja sitten 30 minuuttiin. Lopulta sain tunnin rauhallista ja hiljaista omaa aikaa.

Prosessi vei oman aikansa mutta saavutin sen alentamalla ensimmäistä tavoitettani. Aloin myös kiinnittämään huomiota siihen, että yhtäkkiä sain päivän aikana useamman 10 minuutin hiljaisen hetken. Kun sitten ynnäilin niitä yhteen, huomasin, että niistäkin muodostui tunnin hiljainen aika.

Nyt on sinun vuorosi

  • Tee yksi päätös, mitä haluat
  • Kirjoita päätös ylös ja laita se näkyvälle paikalle
  • Aseta päätöksen tueksi yksi pieni tavoite
  • Kiinnitä päivittäin huomiota siihen, että teet tehtäviä, jotka vievät sinua kohti tavoitetta
  • Palkitse itsesi, kun saavutat tavoitteen